Sivut

tiistai 28. toukokuuta 2013

Vihreä kesä

Kesä on vihreä. Kesä on aurinkoinen. Kesä on lämmin.


Silloin tarvitaan jokin kiva vaate, jossa on hyvä viettää päivänsä.


Tunika on juuri oivallinen sellaiseen tarkoitukseen.


Kaunis kangas tekee siitä täydellisen.


Tilaustunika tilaajan kankaasta (vanha verho). Kaavat muokattu Jokatyypin kaavakirjan pohjalta. Tätä ommellessa aloin heti miettiä, mistähän kangasvarastoni aarteesta tekisin itsellenikin tällaisen.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Pitsihuristelu

Ohje: leikkaa vanhasta pitsiverhosta kaksi puseron muotoista kappaletta. Ompele ne yhteen, käännä kaula-aukon reunaan taite ja laita kuminauhaa helmaan ja hihansuihin. Siitä tuli yllättävän hyvä. Jos tekisin uudelleen, leikkaisin hihat erikseen, jotta niihin ei tulisi kahta saumaa. Onneksi tuollaisessa löysässä mallissa ei juuri huomaa ylimääräisiä saumoja.
Vielä jonkinlainen otos siitä, miltä pikahuristelu näyttää päällä. Kamerani ei enää suostu kuvaamaan ilman automaattisalamaa, joten kuvanlaatu on kehno, mutta kyllä siitä jotain näkee...

perjantai 24. toukokuuta 2013

Takkipariskunta

Opiskelukaveri tilasi lapsilleen takit. Hän suunnitteli myös mallit ja toi kaavatkin (huppuja lukuunottamatta) valmiina. Minä toteutin.

Pojalle:




  Kangas on uutta Marimekkoa. Aika söpö, eikö?

Tytölle:

Kuvat on leikattu toisesta kankaasta ja applikoitu keltaiselle pohjalle.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mattoa taas

Tilausmatto, josta tuli halkaisijaltaan 40 cm liian pieni... Ei pitäisi uskoa kaupan myyjää vaan ostaa kudetta oman intuition mukaan. Ei samansävyistä tietenkään enää saa. No, onneksi tilaajalle kelpasi pienempikin matto. Malli on itse suunniteltu.



Äh, en enää jaksa pahoitella kameraani, mutta GRRRRR kuitenkin!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Ää-ää-ännä-ii

Mikä tämä on?

No, sellainen hyvin tarpeellinen suojatamine esineelle nimeltä...

...äänirauta! Ei kiva, jos se joutuu kolisemaan ja kolhiutumaan penaalissa.
Tarvikkeet: vanhojen sammareiden vyötärökaitale, pala pitsinauhaa ja muliinilanka.

Junasukkiakin piti päästä kokeilemaan.
Luulin, ettei keltainen Dropsin alpakkakerän jämä riittäisi kokonaisiin sukkiin, joten laitoin kaveriksi Novitan Woolia. No, niitä tuli kahdet, toiset vähän pienemmät. Ainoa ero tekemisessä oli se, että toiset neuloin 3:n, toiset 2,5:n puikoilla. Katsotaan, kenen pieniin jalkoihin ne pääsevät.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Haalari, eiku jumpsuit!

Siskontytölle, kummitytölle, lahjaksi jumpsuit. Kaava Suuren Käsityölehden huhtikuun numerosta.

Värit valitsi tyttö itse. Pikkuveli valisti minua, kun nimitin hänen päällään ollutta vastaavaa vaatetta haalariksi: "Ei tämä oo mikkään haalari, tämä on JUMPSUITTI!" (erittäin närkästyneellä äänensävyllä) Voi voi, miksi suomenkielinen sana olisi niin paljon huonompi? T. Äidinkielen opettaja evp

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kukkakukkaroita


Molemmat menivät lahjaksi. Materiaalina vanha liina, jonka reunoja kiersivät nuo vihreät raidat, ja keskellä oli punaisempi alue. Toisen sisälle tein vielä nappikorun.


torstai 2. toukokuuta 2013

Sisustamista

Minusta on mukava sisustaa käsin tehdyillä jutuilla. Pitsiliinoista on tullut tehtyä muutama lamppu. Kattomalliin liinat on ommeltu käsin limittäin ja lomittain vanhan kehyksen päälle. Pöytämalliin liina on kovetettu sokeriliemellä.
Pahoittelen taas kuvien laatua. Kunpa olisikin varaa ostaa uusi kamera!



Kirjahyllyn kunnostin kierrätyskeskuksesta löytyneestä muutaman euron mööpelistä. Valkoista maalia kului kyllä melkoisesti, jotta sain tummanruskean pinnan peittoon. Oviin liimasin kangasta tuomaan vähän väriä.
Pitsiliinan virkkasin jokin vuosi sitten, kun halusin kokeilla ananaskuviota.

Kyllä, kaapin päällinen tarvtisisi korjausta...

Myös muiden tekemillä jutuilla on kiva sisustaa. Esim äidin kutomalla raanulla tai erään oppilaan askartelemalla rautalankalinnulla. Ensimmäinen nypläämäni liina on myös päässyt seinälle.


Joulun aikaan kalenterina toimivat vessapaperirullista askarrellut kukat. Niitä ilmestyi seinälle joululoman alkuun asti, ei aivan 24:ää mutta melkein.